Päivän plussat ja miinukset

Hyvä päivä tuntuu aina erityisen hyvältä, kun takana on taas pari huonompaa. Musta tulee aivan muumio, jos en saa unta tarpeeks. Jäpykällä taisi olla tiheän imun kausi tuossa, joka tarkoitti sitä, että hyväksi todettu kaksi heräämistä per yö -tahti muuttuikin neljään. Sen lisäks mulla on monesti ongelmia saada unesta uudelleen kiinni, jos joudun heräämään syöttöön tietyssä vaiheessa unta. Tuntuu, että keho kuvittelee, että jahas, siinähän se yö sit meni.

Viime yö meni taas näissä merkeissä eikä vähiten sen takia, että päässä pyöri taas ihan liikaa ajatuksia. Me ei pidetty pojalle nimiäisiä, vaikka tarkoitus ensin olikin. Tuo alku oli vaan niin hankalaa, ettei mulla ollut energiaa mihinkään muuhun ja sit se vaan jäi. No, päätettiin nyt että kutsutaan lähisukulaiset koolle ja kahvitellaan niitten kanssa. Vähän yli viikon päästä ois tarkoitus kokoontua. Poika täyttää itse asiassa 4 kk sillon.

Mies soitti eilen vanhemmilleen asiasta. Sen äiti on jonkin sortin uskovainen tai ainakin normaalia suomalaista uskovaisempi. Se on nyt ehkä 5-7 kertaa ottanut tän kamalan asian esille, että miksei me vaan voida kastaa sitä lasta niin kun muut suomalaiset tekee. Pieni viaton lapsi joutuu synnin teille... Johan se tämänkin hetken pilasi sillä, että se rupesi taas märiseen asiasta ja sanoi vielä, että katotaan tullaanko tmv.

Tätä ei nyt voi muotoilla mitenkään kauniisti, että mitä mieltä mä tästä asiasta olen. Sen verran raskaasti alkoi vituttamaan, että menetin yöunenikin sen takia. Mikä hitto siinä on, ettei voi muiden elämäntapaa kunnioittaa? Mä olen yhä vakuuttuneempi siitä, että uskovaiset on kaikista suvaitsemattomampia ihmisiä mitä olla voi! Mulla alkaa nouseen tietynlainen suojelunhalua lasta kohtaan ja sellainen tunne, etten halua miehen vanhemmille enää mennä. Pitääkö se meidän lasta jotenkin huonompana kuin muita? Olis saatana onnellinen, että lapsi on terve, oma poika on onnellinen eikä valittais jostain, jolle se ei itse mitään voi.

Voi perse sanon mä. Ne oli ne tän päivän miinukset.

Onneksi plussia on kuitenkin enemmän. Hyvällä ystävällä oli eilen eka ultra ja siellä oli kaikki hienosti. Tämä ystävä on sama tyyppi, josta mainitsin joskus aikaisemmassa blogissa. Ne yritti kaksi vuotta lasta ja olivat menossa ensi kuussa hoitoihin, mutta sit yhtäkkiä heti niiden häiden jälkeen se tulikin raskaaksi. Oon niin onnellinen sen puolesta!

Sain myös kukkia tällä viikolla, ja kyllä se vaan niin on, että ne lämmittää mieltä (ei olleet mieheltä ;)). Onneksi on ystäviä, ei voi muuta sanoa! Päivän hyvä asia on myös se, että jätkä meni äsken nukkumaan ja mä sain syödä rauhassa korvapuustin ja lasin maitoa. Kahvi ois maistunu, mutta kun ei sitä voi juoda. Pentele soikoon.

Sen lisäks koira voi paremmin. Ultrassa ei löytynyt mitään ylimääräistä ja seuraava siirto on se, että jos (/kun) eturauhasvaiva uusii, niin sit se on vaan vietävä kastroitavaks. Aurinko paistaa ja kotona on siistiä, kun mies siivosi eilen tultuaan kotiin (mä lepäsin sohvalla..eh eh). Nyt mä voisin lähteä harjoittelemaan taas vaunuissa hengailua vauvan kanssa...

Kukat...

...ja pussirotta