Uusia asioita

Viikonloppu meni niin, että hujahti. Koirakin lähti maalle hoitoon viikoksi. Vanhemmat palauttaa sen ensi viikolla, kun tulevat uudestaan käymään. Tekee varmaan ihan hyvää sille, vaikka mä itkua tihrustinkin, kun se ei tullutkaan illalla sänkyyn viereen. Se on sellainen hetki, että sillon saadaan olla ihan vaan kaksistaan ja mä vähän rapsutan sitä korvasta ja se tulee kylkeen kiinni. Voi huokaus...

No mutta, pois itsekkyys ja hyvää lomaa vaan sinne maalle. 

Meillä on ihan uus juttu tullut ja aika aikasin ollaan kyllä liikenteessä. Puhun vierastamisesta. Luulin pari viikkoa sitten, että se oli ihan sattumaa vaan, kun kaverit tuli käymään ja poika oli mun sylissä (jota kutsun muuten tästä lähtien kirjaimella S). Ne tuli jutteleen sille, mutta tälläpä meni alahuuli alaspäin ja karsee parkasu. Ajattelin vaan, että no, se heräs just, ehkä se on vielä vähän uninen tj. Tän episodin jälkeen S oli vielä niitten sylissäkin yms.

No mutta, eilen kun mun vanhemmat kävi, niin kävi sama juttu. Katto pitkään just silleen, et "kuka hitto toi oikeen on?" ja sit naama mutrulle ja itkuhan siinä pääsi. Mun äitiä se on vielä nähnytkin paljon enemmän, kun se on käynyt täällä meillä (viimeeks pari viikkoa sit, ja sillon ei ollu mitään), mut sitäkin se vierasti. Eikä rauhottunu missään vaiheessa. Kylläpäs sille tuli tää homma aikasin. Meneekö tää jossain vaiheessa ohi eli onko vierastaminen joku vaihe vaan? 

Oon muutenkin S kanssa aika paljon (no, kuka äiti ei olis...) eikä me hirveesti käydä missään, paitsi nyt ulkona yms. Nyt tuli just sellaset kauhukuvat, että siitä tulee joku takiainen eikä se suostu oleen kenenkään muun kanssa kun mun tai isänsä. Voe rähmä. Niinhän ne sanoo, että tää pitää ottaa "kohteliaisuutena" tai hyvänä asiana, vauva tunnistaa vanhempansa ja on muodostanu jonkun terveen hoivasuhteen niihin tms. (jostain luin...rauhoittelin itseäni).

No, ei tää nyt mikään paha asia edes ole, mutta tuli vaan ihan puskista.

S on viikon päästä...tai kuuden päivän päästä 4 kuukautta. Maistettiin tänään ekaa kertaa perunaa, kun keitin samalla itselleni. Upposhan se, ois varmaan uponnut enemmänkin, mut en viittiny antaa, jos sille vaikka tulee maha kipeeks, kun se on tollanen herkkis. Tuli taas sellanen olo, että jumaliste se on iso jo, kun kohta se syö muutakin. Ei mulla kyllä mikään kiire ole siirtyä kiinteisiin, mutta ajattelinpa testata. Jahas, keisari rääkäs...se on mentävä nyt. Tiedä vaikka olis vääntäny mulle yllärit housuihinsa.