Asiaa sohvasta

Sohva. Se on tän huushollin paras paikka tällä hetkellä. Sohvalla voi meinaan istua, katsoa ikkunasta ulos ohimeneviä autoja, yrittää lähennellä sohvalla nukkuvaa koiraa, hakata päätä seinään tahallaan (huvit ne on hullullakin), yrittää kiivetä patterille ja lääppiä sekä nuolla ikkunaa. Tämä menis vielä ihan kivasti, mutta siinä vaiheessa kun tyyppi on hoksannut, että sinne sohvalle voi kiivetä ihan itse sekä myös laskeutua sieltä, niin meikä ei saa taas hetken rauhaa. Ei se meinaan niin sujuvasti vielä mene, että sitä itse vois jättää sinne puuhaileen. Meinas kyllä tippua silmät päästä, kun S oli tulossa sohvalta alas ja olin jo ottamassa koppia (se on syöksynyt sieltä jo kertaalleen naama edellä), mutta sit ajattelinkin, että annanpa kokeilla itse. Käskin tulla varovaisesti ja sanoin, että peruuta (mistä se tänkin on oppinut?) niin tyyppihän peruutti ja laski ensin toisen jalan ja sit toisen ja jalat edellä se sieltä lattialle kopsahti, kun mäkkihyppääjä konsanaan. Mulle tulee edelleen joka päivä yllätyksenä kuinka paljon se tajuaa puhetta, vaikka sille ei ole varsinaisesti opetettu mitään. Jotain sen pienessä päässä siis tapahtuu öisin.

Uskomaton jäbä. Mä odotan kevättä ja hiekkalaatikkokelejä (jotta pääsen ite tekeen niitä kakkuja, eihän sinne ilman lasta kehtaa mennä). Keinumassa käytiin taas eilen ja sehän nyt on ihan pop juttu.