"Paljon kello?" -Eiii....

Joku on nyt menossa kevättä kohti ja se en ole minä. Kun on totuttautunut yhteen unirytmiin eli tyyppi heräsi puoli kahdeksan-kahdeksan välissä, niin olin ihan fiiliksissä, että jes. Vihdoin jotain inhimillisyyttä tähän hommaan. Ei se ilo kauaa kestänyt, kunnon pessimistinä olis pitänyt oivaltaa tämä. Tällä hetkellä S rupeaa kiekumaan sängystään jo viideltä, ja ylös noustaan yleensä siinä kuuden kieppeillä. En mä mielestäni mitään kukkoa tilannut? Aamulypsyllekään ei tarvii mennä, joten kääntäisin mielummin kylkeä. Tämä kukko ei vaan tottele. Onko sillä kevättä jo rinnassa vai miksi se rupes yhtäkkiä heräilemään taas ihan hiton aikasin? Ei kai tässä auta muu, kun lisätä keittimeen vaan lisää purua ja juoda kahden kahvikupin sijasta kolme.

Unentarve ei ole kuitenkaan vähentynyt, koska kun se menee kahden tunnin päästä uudestaan nukkumaan herätettyään ensin meikäläisen, se saattaa nukkua yli kolmekin tuntia putkeen. Voisko jonnekin laittaa anomuksen, että tuosta määrästä puolitoista tuntia siirrettäisiin suoraan tuohon aamu-unien jatkoksi? Oon miettinyt tietty, että jos se herää nälkäänsä, mutta kun kyse ei tunnu olevan siitäkään. Se ei mitenkään erityisen halukkaasti sitä tissiä halua vaan rupee vaan virne naamalla pöllöileen ympäriinsä, kun se sängystä nostetaan pois. Tänään, jollon se heräs ihme ja kumma vasta vähän ennen seitsemää (toki ulvoi sängyssä jo puoli viideltä järsien kaidetta, mutta onneksi nukahti uudestaan), se odotti kaikessa rauhassa kun keittelin sille puurot ensin, jäähdytin sen ja sit syötiin. Tän jälkeen sai vasta maitoa.

No ehkä tää on taas joku "vaihe". Eihän tässä muu auta, kun mennä sillä mitä annetaan. Ei näistä stressiä voi ottaa pidemmän päälle, muuten sais olla koko ajan pipo kireellä. Joskus aamuyön pimeinä tunteina vaan ketuttaa, kun nukuttais niin makeesti. Mutta haudassa sit ja sitä rataa. Tai ehkä jo viikonloppuna, kun herätän isukin vahtimaan ja ite pistän tulpat korviin.

Siirtyäkseni muihin aiheisiin, niin oon nyt päättänyt pistää stopin tälle kaameelle lötväilylle mitä meikä on harrastunut siitä asti, kun oon ollut kotona. Sitä kun on kotona lapsen kanssa eikä välttämättä lähde koko päivänä mihinkään paitsi korkeintaan pihalle kävelemään, niin aika helposti lopsahtaa siihen radalle, että pistää esim. päälle ensimmäisen vaatekappaleen mitä kaapista (lue: lattialta) löytyy ja korkeintaan vilkaisee vessassa peiliin ja sammuttaa äkkiä valon. 

Niin, nyt on ryhdistäytymisen aika. En oo ikinä ollut esim. kova meikkaamaan. Töihin tietty jotkut perussetit eli ripsarit sun muuta viivaa (ihmekös kun oon niin hyvässä pöhinässä aina siellä. Ehe he), mut esim. meikkivoidetta tai muita tököttejä en vaan oo hirveesti ikinä käyttänyt. Kauppaan ja roskikselle ei ole mitään vaikeuksia olla menemättä ilman meikkiä. Tai oikeastaan mihinkään. Nyt on vaan sellainen juttu, että kun aamulla vähän "kaunistautuu", niin mielikin on paljon parempi. En oo jotenkin tajunnut tätä, vaikka tiedän sen kyllä. En mä nyt ehkä joka päivä rupea laittamaan ripsaria, jos vaan kotona olen, mutta nyt ainakin aluksi, että saan itseni jonkinlaisen ruotuun. Niin, ja tietty se hillitön suklaan syöminen on nyt pannassa. Nämä ei ollut uuden vuoden lupauksia vaan ihan vaan fakta, että näin sen täytyy olla.

Ja koska mulla alkaa nyt tämä uusi elämä, niin etsin sit tietty itselleni myös uuden harrastuksen. Lähdetään mun vehnäpullan kanssa rally-tokoon helmikuun puolessa välissä. Ihan vaan alkeiskurssille nolaamaan itsemme, mutta kuitenkin (tietty tässä käy nyt niin, ettei sitä sit järjestetä tai jotain). Itselleni lupaan myös olla vähemmän veemäinen ämmä miehelle. Tätä ei tosin kerrota sille, ettei se odota liikoja ;) Tarkennan ehkä vielä, että kyse on turhasta mäkätyksestä. Jep, positiivisuutta nyt kehiin ja vähän naminamia.

Kenelläköhän sitä kevättä olikaan rinnassa?

Tässä koulutetaan kodinhoitajaa, jotta voidaan sit ajoissa tehdä se kevätsiivous (huom. nurkassa oleva vaaka, siihen pompataan tietty heti aamusta, jotta se näyttää mahdollisimman alhaista lukemaa)

Terveisiä syvyyksistä

En ole sukeltemassa. Paitsi jos horroksessa olo on sitä. Pitäis varmaan ruveta karhuksi, koska oon yksinkertaisesti lähes toimintakyvytön. En vaan saa mitään aikaiseksi, kun just sen pakollisen eli lapsen hengissä pitämisen ja satunnaisesti tiskauksen, imuroinnin tai muun siivouksen. Voi kevät sentään, vois tulla jo!

Niin se aika vaan menee ja täälläkin tuli tammikuun 8. jo 8 kuukautta ikää pikkumiehellä mittariin. Aika mies se on jo. Musta alkaa kohta tuntua, että ei oo enää mitään vauvaa. Tästäkö se alkaa sit se uusi vauvakuume, kun tajuaa, että lapsi on kasvanut isoksi ja painelee menemään eikä tarvikaan enää äitiä enää niin paljon. Toi tyyppi ainakin vetelee pitkin kämppää sellainen hullunkiilto silmissä välillä, että kontatessakin meni jalat sekaisin ja se kaatui naamalleen maahan. No, sillon äitiä vähän tarvittiin.

Yksi tällainen päivä taas kun sillä on joku energiabuusti päällä, niin se veteli suoraan omaan huoneeseensa, kiipesi kitaralaukun päälle ja meni hakkaan patteria. Mitä häirikkönuorta mä oikeen kasvatan? Siellä se kiikkui ja oli just lentämässä sieltä laukun päältä alas ennen kun sain kopin. En edes tienny, että se osaa kiivetä. Vessa on aika kielletty alue, mutta niin se vaan paineli yks kaks eteiseen, tunki pienet tahmaiset näppinsä oven väliin ja avas sen. Mulla on nyt kyllä vakaa tunne, että se puuhailee täällä öisinkin jotain, kun muut nukkuu vai unissaanko se noita harjoittelee?

Yöimetykset on aika lailla historiaa. Lopetin ne lähes seinään ja hyssyttelin sen vaan uneen. Nopeasti se hoksasi, että jaahas, ei oo hanat auki enää öisin. Samantien parani yöunet. Seisomaharjoitteita tehdään toki sängyssä öisin ja varsinkin aamuyöllä, mutta monta kertaa menee niin, että S herää vasta ekan kerran neljän-viiden aikaan, jollon käyn laskemassa sen takaisin vaakatasoon. Tänään on taas joku omituinen päivä, koska se nukkuu edelleen ja kello on jo puoli kymmenen (meni illalla puol ysi nukkuun). Kahdeksalta se mukamas heräs, jolloin imetin sen, mutta se oli ihan kun märkä rätti, joten vein sen takas sänkyyn ja menin keittään sille aamupuuroa. No, sinnehän se nukahti. Ehkä hyvä niin, koska ulkona on yli 18 astetta pakkasta, joten vedelköön sit aamu-unet tähän yöunien jatkoks :D Sopii mulle. Paremmin kun hyvin.

Neuvolassakaan ei ollut mitään erityistä. Solakka poika tuo on, mutta ei ole paino tippunut enempää käyriltä (käyrät...ah, nuo ihanaiset). Eipä se kai ihmekään ole, kun se on tuommoinen vauhtiveikko, että koko ajan pitää jotain tohottaa. Syödä sais kyllä vähän paremmin. Se tuppaa välillä olemaan sellaista tahtojen taistoa. Nyt pitäis ruveta alkaa antamaan sille sormiruokaakin, mutta oon jotenkin huono keksimään, että mikä ois sellaista mistä se tykkää ja toiseks pelkään kyllä, että se tukehtuu, kun se vaan haukkaa jonkun jättiläispalan baananista ja imeskelee sitä. Ei todellakaan pureskele. Hampaita ei tosin ole vieläkään. Yksi on ehkä tulossa, mutta se on tehnyt tuloa jo jonkin aikaa...

Niin, että elossa ollaan ja kyllä se kasvaakin. Katsokaa vaikka.