Kops - byäää, kops - byääääää

Ekan kerran kaaduttu selälleen lattialle suorilta jaloilta. En ehtinyt ottaa koppia. Onneks oli matto sentään alla, ei menny kallo halki. Oon ollut kuvitelmissa, että vauvan pää on aika joustavaa materiaalia, onko se? Vai pitääkö mun hommata tolle kaverille joku kypärä, kun se on selkeästi aika itsetuhoista sorttia? Viikko sitten se nousi ensimmäisen kerran seisomaan pinnasängyssään, nyt se pungertaa menemään jo sohvaa vasten, jos vaan pääsee. Ja oikeastaan kaikkea mikä on vähänkin kohollaan lattiasta. Niinku esim. pahvilaatikot, omat vaunut (renkaitten päältä on hiton hyvä ponnistaa joo...ja varsinkin, jos oon unohtanut lukita vaunut, jollon ne lähtee alta), sitteri, lehtikori etc.

Tästä ei oo varmaan paluuta? Puhetta täällä ei edelleenkään kehitetä. Tää vaan posottaa eteenpäin. Mihin sillä on oikeen kiire? Mulla ei olis ainakaan kiire mihinkään. Aamulla löysin sen sänkynsä toisesta nurkasta, jossa se huhuili mua nousemaan jo ylös. Ei olis huvittanut sit yhtään. Yöunet on huonontuneet tietty tän uuden aktiviteettitason nousun myötä. Parin tunnin välein jotain mekastusta, kyllä tässä hermo lepää taas. Onneks ei tarvii tehdä mitään ja joulunkin oon vähän niinkun perunut jo omalta osaltani. Meen vaan kuokkimaan isovanhemmille, mutta oon toitottanut kaikille, että lahjoja ei multa tänä jouluna tipu.

Ensimmäinen kerta, kun ei osteta miehen kanssa edes toisillemme lahjoja. Oon aina tykännyt niiden ostamisesta, mutta mulle tulee herkästi paineet siitä, kun haluun keksii kaikkeen siistii ja kivaa ja nyt ei vaan resurssit riitä. Aika ja raha, niitä ei vaan nyt oo. Mutta en mä silti ole epätoivon partaalla. Onhan tää kehityksen seuraaminen vaan aika siistiä. Ja jotenkin oon nyt vaan tottunut jo tähän, että tämmöstä tää nyt sit on, vaiheita vaiheitten perään. Kai se joskus sit taas nukkuu. Äitikin taas soitteli, että saako se tulla käymään tällä viikolla, jos ei joudu ylitöihin. Olin tietty ihan fiilareissani, että todellakin! Enpä ois uskonut, että oman äitin näkeminen näin usein tuntuu hyvältä (mulla on aina aikaisemmin mennyt siihen hermo välillä, kun se on aika kova siivoamaan...myös meillä. Nyt tuo on vaan tervetullutta ;))

Viikonloppuna käytiin myös kaverin luona vähän niinku ekstempore. Oli mukavaa. Käytiin pariskuntalenkillä kera lasten, kunnon kotiäiti-perhe-meininkiä siis. Ja kahvit tietty juotiin kans ja piparipullat päälle. Miesten kävellessä etunenässä vaunujen kanssa suunniteltiin tosin, että ai hitto, kun ois kiva juoda kännit. Mä olen nyt alkanut haaveilemaan näistä känneistä, pakko myöntää. Joku pikku piru herätti mussa tän halun tuossa männäviikolla ;) No on tää kyllä tullu aikaisemminkin, mutta nyt jotenkin, kun lapsi kasvaa, niin ois kyl kiva päästä tuulettumaan. Suunniteltiin tyttöjen bileitä, joissa tällä hetkellä osallistujina on vaan minä ja tää toinen. Kaikki muut on hitto vie raskaana.

Kai se tästä, katotaan keväällä jos sais järkättyä jotain. Tai jos pääsis uutena vuotena viihteelle, koska mies aikoo ensi viikonloppuna mennä jo toisiin pikkujouluihinsa ja mä en ole ollut vielä yksissäkään. Se pentele. Missä tasa-arvo? Uusi vuosi on varattu mulle.

S sai Brion junarataan sopivan sponssorijunan lahjaksi. Kai sitä puista rataa pitää sit vaan alkaa keräileen. Mä voin leikkiä sillä, jos S ei halua. Oli toi muovi vähän mielenkiintoisempi vielä, kun itse juna. Halvaksi tulee.