Kippis...

...ja hyvää joulua!

"Voi rähmä, jäin kiinni"

Ei me oikeasti kippistellä täällä (edes sillä ykköskaljalla) vaan lähdetään porukalla etelä-karjalaan metsiin joulun viettoon. Karhu on jo tähtäimessä, että saadaan joulupöytään apetta. Ugh.

Kops - byäää, kops - byääääää

Ekan kerran kaaduttu selälleen lattialle suorilta jaloilta. En ehtinyt ottaa koppia. Onneks oli matto sentään alla, ei menny kallo halki. Oon ollut kuvitelmissa, että vauvan pää on aika joustavaa materiaalia, onko se? Vai pitääkö mun hommata tolle kaverille joku kypärä, kun se on selkeästi aika itsetuhoista sorttia? Viikko sitten se nousi ensimmäisen kerran seisomaan pinnasängyssään, nyt se pungertaa menemään jo sohvaa vasten, jos vaan pääsee. Ja oikeastaan kaikkea mikä on vähänkin kohollaan lattiasta. Niinku esim. pahvilaatikot, omat vaunut (renkaitten päältä on hiton hyvä ponnistaa joo...ja varsinkin, jos oon unohtanut lukita vaunut, jollon ne lähtee alta), sitteri, lehtikori etc.

Tästä ei oo varmaan paluuta? Puhetta täällä ei edelleenkään kehitetä. Tää vaan posottaa eteenpäin. Mihin sillä on oikeen kiire? Mulla ei olis ainakaan kiire mihinkään. Aamulla löysin sen sänkynsä toisesta nurkasta, jossa se huhuili mua nousemaan jo ylös. Ei olis huvittanut sit yhtään. Yöunet on huonontuneet tietty tän uuden aktiviteettitason nousun myötä. Parin tunnin välein jotain mekastusta, kyllä tässä hermo lepää taas. Onneks ei tarvii tehdä mitään ja joulunkin oon vähän niinkun perunut jo omalta osaltani. Meen vaan kuokkimaan isovanhemmille, mutta oon toitottanut kaikille, että lahjoja ei multa tänä jouluna tipu.

Ensimmäinen kerta, kun ei osteta miehen kanssa edes toisillemme lahjoja. Oon aina tykännyt niiden ostamisesta, mutta mulle tulee herkästi paineet siitä, kun haluun keksii kaikkeen siistii ja kivaa ja nyt ei vaan resurssit riitä. Aika ja raha, niitä ei vaan nyt oo. Mutta en mä silti ole epätoivon partaalla. Onhan tää kehityksen seuraaminen vaan aika siistiä. Ja jotenkin oon nyt vaan tottunut jo tähän, että tämmöstä tää nyt sit on, vaiheita vaiheitten perään. Kai se joskus sit taas nukkuu. Äitikin taas soitteli, että saako se tulla käymään tällä viikolla, jos ei joudu ylitöihin. Olin tietty ihan fiilareissani, että todellakin! Enpä ois uskonut, että oman äitin näkeminen näin usein tuntuu hyvältä (mulla on aina aikaisemmin mennyt siihen hermo välillä, kun se on aika kova siivoamaan...myös meillä. Nyt tuo on vaan tervetullutta ;))

Viikonloppuna käytiin myös kaverin luona vähän niinku ekstempore. Oli mukavaa. Käytiin pariskuntalenkillä kera lasten, kunnon kotiäiti-perhe-meininkiä siis. Ja kahvit tietty juotiin kans ja piparipullat päälle. Miesten kävellessä etunenässä vaunujen kanssa suunniteltiin tosin, että ai hitto, kun ois kiva juoda kännit. Mä olen nyt alkanut haaveilemaan näistä känneistä, pakko myöntää. Joku pikku piru herätti mussa tän halun tuossa männäviikolla ;) No on tää kyllä tullu aikaisemminkin, mutta nyt jotenkin, kun lapsi kasvaa, niin ois kyl kiva päästä tuulettumaan. Suunniteltiin tyttöjen bileitä, joissa tällä hetkellä osallistujina on vaan minä ja tää toinen. Kaikki muut on hitto vie raskaana.

Kai se tästä, katotaan keväällä jos sais järkättyä jotain. Tai jos pääsis uutena vuotena viihteelle, koska mies aikoo ensi viikonloppuna mennä jo toisiin pikkujouluihinsa ja mä en ole ollut vielä yksissäkään. Se pentele. Missä tasa-arvo? Uusi vuosi on varattu mulle.

S sai Brion junarataan sopivan sponssorijunan lahjaksi. Kai sitä puista rataa pitää sit vaan alkaa keräileen. Mä voin leikkiä sillä, jos S ei halua. Oli toi muovi vähän mielenkiintoisempi vielä, kun itse juna. Halvaksi tulee.

Joulukuu

Talvi on tullut. Eilen otettiin mittaa taas vaunujen kanssa paikallisista kävelyteistä. Asutaan Vantaalla...joko mä oon kertonut, että en enää ikinä osta asuntoa täältä? Alan pikkuhiljaa ymmärtämään miksi Vantaata aina haukutaan. Onhan tää vaan ihan paska mesta. Voidaan aloittaa kyräily esim. näistä teistä, joita ei talvella aurata (ja taas ne kuulemma vähentää määrärahoja aurauksesta). Ihan niinkun vaan omaa vitutuskäyrää nostaen, asutaan aika lähellä Helsingin rajaa ja usein ulkoilen siis Helsingin puolella. 

Eilen taas kiersin vaunujen kanssa tuommoisen lenkin, jossa kaupungin raja vaihtuu kesken kävelytien. Vilkasliikenteisen sellaisen. Se on jokseenkin huvittavaa, että kun Helsingin puolelta, jossa siis tie on kauniisti lanattu ja hiekoitettu, siirryin Vantaan puolelle, niin vastassa on auraamaton tie. Tielle on vaan muodostunut polku, kun ihmiset on kävelly siitä koko päivän. Ja sit kun ne tiet on täällä lanattu, niin ne on tietysti kiillotettu niin, että vois kuvitella kävelevänsä jään päällä. Kaks kertaa meinasin heittää kontilleni, mutta onneks on vaunut, joista ottaa tukea.

Eikä tarvii varmaan puhua mitään tästä kaupunginhallituksen päätöksestä alentaa Vantaa-lisää puoleentoista vuoteen. Varmaan rakennetaan sit niitä päiväkotejakin lisää. Tai ei varmaan tartte, kasvatetaan vaan ryhmäkokoja. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa (jep, Putte soi edelleen päässä).

Ja entäs tää ehdotus, että neuvolatoimintaa voisi karsia kansalaisilta, jotta niitä voitais siirtää maahanmuuttajille, jotka kaipaa kuulemma enemmän tukea. Rasistin leiman saa otsaansa samantien kun käyttääkin sanaa "maahanmuuttaja", jossain negatiivisessa lauseessa, mutta paneehan se vituttaan, että veroja kyllä nostetaan, mutta mitään ei saa tilalle. Päinvastoin. Kyllä mä ainakin koen tarvinneeni jokaista neuvolakäyntiä odotusaikana.

No ei auta valittaa, eiköhän se sivistys parin vuoden päästä viimeistään kutsu. Helsinki tai Espoo, here we come. 

p.s Pitäiskö tässä kirjottaa jotain vauvastakin? Homma luistaa, kun rasvattu nyrkki perseeseen (mitä nää kolmen tunnin leikkisessiot keskellä yötä on?).